Blogista ja minusta

Moi, mä oon Nicke. Olen Excel-addikti. Monet vihaavat Exceliä, minä en. Tykkään siitä niin paljon, että se on ensimmäisenä käynnistyvä ja viimeisenä sulkeutuva sovellus työpaikan koneella. Käytän sitä myös kotona, suunnittelen tietenkin perheenohjausta. Windows Phone -puhelimesta seuraan, että kaikki sujuu kuten pitää ja mittarit pysyvät vihreällä. Eräällä Excel-kurssilla ollessani, kouluttaja kertoi yhdessä palautteessa olleen lausahduksen:
Excelillähän voi tehdä kaikkea paitsi lapsia.
Otan tuon haasteena.

Blogin sisältö tulee koostumaan pienistä vinkeistä, vähän vaativimmista jutuista sekä netin löydöistä Excel-aiheesta. Minulta saa myös kysyä apua (katso yhteystiedot about.me -profiilistani). Saatan kirjoittaa aiheesta blogiinkin. Kirjoitan osin itse (välillä huonolla huumorilla höystettynä), mutta koska Exceliä käyttää miljoonat ihmiset on siitä myös kirjoitettu jonkin verran. Miksi siis keksiä pyörää uudestaan? Saatan itse yksinkertaistaa suomeksi asioita, joista löytyy syvällisempi kirjoitus, usein englanniksi, muualla.

Blogin pääkieli on suomi. Suomeksi en ole itse löytänyt kovinkaan paljon blogeja (en ole tosin etsinytkään), mutta pikagallup twitterissä taannoin räjäytti myrskyn vesilasissa ja ainakin kolme vastasi, että he juurikin tarvitsisivat tällaista. Tai no, kaksi, kolmas tykkäsi blogin nimestä vaikka muuten vihaa Exceliä. Määrittelin hänenkin vastauksensa kuitenkin kannustavaksi. Käytän Exceliä itse pääasiassa englanninkielisenä, joten kaikki kaavat ja termit tulevat sen takia englanniksi selkärangasta. Pyrin kuitenkin pitäytymään vakiintuneessa käytännössä laittaa myös vastaava termi suomeksi sulkuihin, esim VLOOKUP (PHAKU).

Rokkarit ja muut artistit sanovat seuraavansa muita mutta eivät ota vaikutteita heistä. Keitä minä seuraan? Suomen guruin Excel-guru on Heidi Enho ja hänkin vastikään perusti blogin. Heidi on toiminut vuosia Excel-kouluttajana ja hänen tapansa opettaa on nyt vain sellainen, että väkisin haluaa oppia aina vain lisää. En halua mainostaa nykyistä firmaansa, mutta bloginsa kautta pääsette nopeasti jyvälle mistä hänet tavoittaa. Kansainvälisesti kaksi on minulle ylitse muiden: John "Mr. Spreadsheet" Walkenbach ja Bill "Mr Excel" Jelen. Heidän kirjojaan olen ahminut jo vuosia.

Tämän blogin pelisäännöt:
  1. Jos et tiedä, kysy. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä.
  2. Jos tiedät, kysy silti. Näin toimin minä. Saatan oppia uusia vinkkejä vanhoille (huonoille) tavoille.
  3. Jos et tiedä, etkä uskalla kysyä, googlaa. Netti on pullollaan Excel-aiheista tavaraa.
  4. Haluatko artikkelin jostain aiheesta? Saa ehdottaa.
  5. Jos kysyt minulta jotain tai pyydät apua, saatat tunnistaa myöhemmin itsesi blogiartikkelista. :-)

4 kommenttia:

  1. Kiitos Nicke! Seurataan toisiamme!
    Ja taas uusi asia, mitä voi tehdä Excelillä: http://think-maths.co.uk/spreadsheet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvausta JA Exceliä! MATCH (VASTINE) made in heaven. :-)

      Poista
  2. Härligt Nicke! Själv använder jag (tyvärr) jättelite excel, men senast då jag var på excelkurs så tänkte jag för mig själv att jag skall bli excelutbildare! :) Skickar länk till din blog till vår firmas "excelguru"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sidubara, tack ska du ha! Hoppas firmans Excelguru får nåt ut av bloggen. :-)

      Poista